03

Kello on 0:35 ja mulla on taas se olo
se tunne kun 
en saa henkee
enkä edes tiedä haluanko saada
vaikka sisimmässäni haluankin, loppujen lopuksi.
Mä en osaa enää hahmottaa tätä tunnetta
tai en tiedä oonko ikinä osannutkaan
mutta viime aikoina se on paisunut ja muuttanut muotoaan
ja mua pelottaa se
mua pelottaa tuntea näin vahvoja tunteita

Mä luin mun vanhaa päiväkirjaa 
ei olis pitänyt
se sai mut miettimään taas miks tän piti mennä näin
miksi tämä tapahtui mulle ja meidän perheelle
mua ahdistaa niin paljon ne sanat mitä olin sinne kirjoittanut
ja kuinka mustekynän muste oli levinnyt sanojen päälle suolaisina kyyneleinä
ja kuinka se levisi lisää mun sitä lukiessa
Mä kävelin vanhaa reittiä vasta
kävelin ja sisimmässäni huusin
en tiedä oliko se surua, pelkoa vai vihaa
mutta se puristi mun sydämen kasaan eikä hellittänyt
eikä hellitä vieläkään
Miksi mun lapsuus oli yhtä ahdistusta
ja miksi se kauheus palaa mun uniin öisin
miksi se rikkoi mut
ja miksi sen takia
sinäkin saat mut hajoamaan
vaikka samalla olet ainoa joka pitää minua kasassa?