Sä oot täydellinen.
Kaikki sussa on täydellistä; sun hymy on komeinta mitä tiedän, sun tuoksu tuntuu oikeasti vievän jalat mun alta ja kun kerran eksyn sun silmiin on vaikeaa kääntää katsettani. Musta tuntuu että mä näen sut. Musta tuntuu että mä näen sut paremmin kuin kukaan muu. Kun mä olen sua niin lähellä että tunnen sun ihon lämmön tuntuu siltä kuin tässä maailmassa ei olisi paikkaa jonne kuuluisin paremmin. Mun on niin helppo olla sun lähellä, niin helppo puhua sulle, hetken niin paljon helpompaa hengittää, ja sitten kun hetki on ohi ja olen jo kaukana, on kaikki taas vaikeampaa. Joka kerta kun mä nään sut mun sydän hyppää pois paikaltaan ja joka kerta kun kuulen sun äänen tunnen olevani oikeessa paikassa missä tahansa olenkaan, ja kun kuulen sun nauravan haluan itsekkin nauraa. Vaikka sä sanoisit että vihaat mua mutta katsoisit mua silmiin en mä pystyis olemaan pitämättä susta. Jos sä et oo lähellä niin mä kaipaan sua niin että sattuu ja kun sä olet vieressä mä haluaisin kuollakseni hypätä sun syliin, kietoa kädet sun ympärille ja olla turvassa kaikelta. Nyt mä tiedän mistä ne tuhannet rakkauslaulut saa alkunsa, mä tiedän miltä tuntuu rakastaa niin että pelkää sen tunteen vahvuutta, sitä miten se polttaa sydänalassa ja saa kaiken tuntumaan ja näyttämään erinlaiselta. Rakkaus on se voima joka vuoroin tiputtaa meidät alas korkealta ja sitten taas kohottaa takaisin maanpinnan yläpuolelle.
Mutta tämä mitä tunnen sua kohtaan on erityistä. Se on sitä rakkautta mistä kuulee puhuttavan vuosienkin päästä, se on sitä rakkautta mitä ei koskaan unohda, rakkautta jonka haluaisi kestävän maan ääriin ja takaisin, rakkautta joka satuttaa usein myös eniten. Se on ensirakkautta. Tätä rakkautta ei voi kuvailla sanoin, tämä on rakkautta joka täytyy kokea itse ennen kuin sen voiman käsittää. Tämä on sitä mistä kaikki alkaa ja mihin kaikki päättyy.
Ja minä vihaan tätä tunnetta, vihaan niin että rakastan, ja rakastan niin että vihaan.
