sekoamispisteessä

minä en kestä tätä yksinäisyyttä
joka kietoutuu sydämen ympärille kuin hirttosilmukka
minä en kestä minuuttien tuntien päivien viikkojen kuukausien kulumista
ilman ketään josta ottaa tukea kun omat jalat eivät kanna


mä olen päästänyt sut menemään
oon repinyt kuvasi ja päättänyt unohtaa
mutta miten unohtaa kun sä oot joka päivä vastassa
miten jonkun sellaisen yli voi päästä joka kuuluu rutiineihin
sellaisen jonka kanssa on  kaikesta huolimatta  paras ystävä
miten mä voisin olla rakastamatta sua kun sä olet yhä siinä
niin lähellä mutta toisen oma

ja miltä se tuntuu katsella kun ihminen joka on pitänyt mut hengissä kun mikään muu ei
rakastaa jotain toista aivan siinä silmien edessä? 
miltä se tuntuu kun omat tunteet jotka olisi pitänyt jo kuolettaa
täytyy salata ja hymyillä päälle, olla kuin ei olisikaan?
helvetiltä.
mutta kun ei mulla ole muutakaan. mulla ei ole ketään toista joka saisi näkemään muutakin kuin mustaa ja valkoista tai joka saisi rakkauslaulujen imelyyden tuntumaan taivaalliselta
ei mulla oo muita kun sä 
mutta sulla on hän
ja mä en näe päivää jona mä en sua rakastaisi
mutta kai kaiken kanssa oppii elämään?